31. maaliskuuta 2014

Politiikan tehoviikko

Viime viikko oli varsinainen politiikan tehoviikko. Kansalaisille edellinen viikko on median välityksellä näyttäytynyt lukuisina jännittävinä poliittisina uutisina ja tapahtumina: on ollut puolueiden välistä onnistunutta yhteistyötä sote-sopimuksessa ja toisaalta taas hallituksen rivien rakoilemista, kun Vasemmistoliitto päätti kehysriihen päätyttyä siirtyä opposition puolelle. Kansanedustajalla viikko on ollut niin ikään vilkas ja tiedon täyteinen.

Sote-sopu on hyvä askel eteenpäin. Se, miten nyt syntynyt sopu vaikuttaa kuntaliitoksiin jää vielä nähtäväksi. Ylen uutiset arvioi, että ainakin meillä Päijät-Hämeessä Salpausselän kuntajakoselvityksen aikataulut saattavat sen myötä mutkistua.


Hallituksen kehysriihen tuloksena oli jälleen mittavat sopeutustoimet: leikkauksia ja veronkorotuksia tiedossa yhteensä 2,3 miljardin euron edestä. Kehysriihi oli eduskunnassa torstaina kyselytunnin ainoana aiheena ja sain esittää Perussuomalaisten pääkysymyksen eli pääsin haastamaan hallitusta heti ensimmäisenä. Jälleen jouduimme kysymään hallitukselta: Miten te kehtaatte?!


Tällä kertaa hallitus kehtasi nimittäin taas iskeä pienituloisiin lapsiperheisiin leikkaamalla lapsilisistä 110 miljoonaa euroa. Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta, vaan lapsilisät ovat olleet leikkurin alla lähes jatkuvasti 90-luvun puolivälin jälkeen ja myös tällä vaalikaudella lapsilisien indeksikorotukset on jätetty tekemättä. Aina kun korotuksia ei tehdä, lapsilisän arvo laskee ja saadulla rahalla pystyy tekemään vähemmän tarvittavia hankintoja.


Huomattavaa on myös se, että monet muutkin kehysriihessä tehdyt päätökset vaikuttavat lapsiperheisiin: tuloverotuksen kiristyminen, asuntolainojen korkovähennyksen pieneneminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennys ja muut sosiaalietuuksien heikennykset tuntuvat pahiten pienituloisissa perheissä. Lapsiperheissä jokainen euro merkitsee, menee käyttöön ja tarvitaan jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen.


Useat ovat ihmetelleet hallituksen arvovalintoja, miksi se on päättänyt leikata juuri lapsiperheiltä? Miksi ei olisi voitu perua suunniteltua oppivelvollisuusiän nostoa, kun kustannusvaikutus olisi ollut sama? Ihmettelen tätä itsekin. Hallitus vetoaa siihen, että kaikilta otetaan jotain ja kaikki osallistuvat näihin talkoisiin. Oikeudenmukaiselta tämä ei kuitenkaan tunnu, kun työläiset ja lapsiperheet maksavat tämän hallituksen käsittämättömän politiikan. Esimerkiksi suursäätiöiden verotukseen ei koskettu taaskaan. Myös kehitysavusta oltaisiin voitu leikata vielä lisää.

14. maaliskuuta 2014

Paljon puhetta puheenvuoroista ja ulkopolitiikasta

Tällä viikolla keskusteltiin täysistunnossa mm. Ukrainan tilanteesta ja sen vaikutuksista niin Euroopan Unioniin kuin Venäjä-suhteisiin. Nato-keskustelu nousi pintaan jälleen kerran. Eikä keskustelusta unohtunut myöskään se, mitä vaikutuksia EU:n mahdollisilla pakotteilla olisi Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin.

Salikeskustelun jälkeen virisi puolestaan keskustelu siitä, olisiko puheenvuoroja voinut jakaa hieman laajemmalti salissa puheenvuoroa pyytäneiden edustajien kesken. Esimerkiksi kokoomuksen Sofia Vikman kritisoi julkisesti puhemies Heinäluomaa siitä, ettei tämä antanut kokoomusnaisille ollenkaan puheenvuoroja.


Itse kuuluin myös niiden pettyneiden joukkoon, jotka puheenvuoroa eivät saaneet. Arvoisa Puhemies Heinäluoma kommentoi tänään, että aihe kosketti lähinnä ulkoasian valiokuntaa ja puheenvuoroja myönnettiin tuon valiokunnan jäsenille. Tästä voisi olla toistakin mieltä… Ymmärrän Sofia Vikmanin harmituksen, onhan hän puolustus- ja suuren valiokunnan jäsen. Olen itsekin suuren valiokunnan jäsen, joka käsittelee EU-asioita. Jotenkin olisi voinut kuvitella, että Ukraina-aiheeseen olisi voinut ottaa mukaan myös suuren valiokunnan jäseniä laajemmin.

Herra Puhemies kaipasikin tämän päivän radiolähetyksessä myös näkökulmaa, jota ei salipuheenvuoroissa käsitelty. Tässä yksi...

Olisin halunnut kysyä EU:n poliittisen päätöksenteon johtajuudesta tai paremminkin sen puutteesta. Euroopan Unionissa on pitkään ollut epäselvää, kuka EU:n poliittista päätösvaltaa käyttää. Onko se joku tietty henkilö, jäsenmaa, komissio, Euroopan Parlamentti vai Eurooppa-neuvosto. Nyt olisi erittäin tärkeää päättää mikä näistä vaihtoehdoista pystyy antamaan ulkopuolisille tahoille varmuuden siitä, että luvatuille toimille on myös poliittinen valtuutus.

Catherine Ashton on unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, joka toimii ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana johtaen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hän on myös Euroopan komission varapuheenjohtaja ja varmistaa Euroopan unionin ulkoisen toiminnan johdonmukaisuuden ja koordinoinnin. Kovin hääviltä koordinointi ei ainakaan asiaa sivusta seuranneelle suomalaiselle ole näyttänyt.

Ukrainan tilanteen alkuvaiheessa EU antoi ukrainalaisille löysiä lupauksia ja kansalaisten toiveet paremmasta nousivat kiehumispisteeseen. Komissiosta annettiin taloudellisia lupauksia ilman konkreettisia esityksiä miten ja kuinka paljon. Lupaus annettiin myös kuulematta kansallisten parlamenttien mielipiteitä. Ilmoitus aiheutti hämmennystä EU:n jäsenmaissa, toiveita Ukrainalaisille ja paineet lisääntyivät Venäjällä. Tilanne kiristyi edelleen.

Eurooppa-neuvoston tehtäviä puolestaan ovat unionin yleisten poliittisten suuntaviivojen luominen, talouspolitiikan sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaviivojen määrittely ja kolmas tähän Ukrainan tapaukseenkin liittyvä tärkeä tehtävä on sovittamattomien erimielisyyksien ratkaiseminen.

Näistä Eurooppa-neuvoston keskeisistä ja rakentavista tehtävistä huolimatta Eurooppa-neuvosto päätti viime viikolla keskeyttää neuvottelut Venäjän kanssa. Oliko tuo oikea ratkaisu? Eikö tässä tilanteessa nimenomaan ole tavoite löytää ratkaisu sovittamattomiin erimielisyyksiin?

Venäjän Presidentti Putin ei ilmeisesti soittanut Ashtonille, vaan valitsi sen sijaan keskustelukumppanikseen Saksan liittokansleri Angela Merkelin. Ehkä näpäyttääkseen EU:ta?

Jos olisin eduskunnan keskustelussa ääneen päässyt, olisin kysynyt ”Mitä Suomen ministerit ajattelevat tästä EU:n poliittisesta johtajuudesta. Kenellä EU:ssa on ratkaisun avain taskussaan?”

7. maaliskuuta 2014

Pankkien kriisienratkaisujärjestely - paljon kysymyksiä, vähän vastauksia


Valitettavasti eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi tänään 7.3.2014 äänin 16-9 Suomen kannan neuvotteluihin, jotka koskevat yhteistä pankkien kriisinratkaisumekanismia (SRM), yhteistä kriisinratkaisurahastoa (SRF) sekä pankkien suoraa pääomittamista Euroopan vakausmekanismi EVM:n kautta. Nämä liittyvät EU:n pankkiunioniin, josta Urpilainen neuvottelee ensiviikon alussa Ecofin-kokouksessa.  

Perussuomalaiset ja keskusta jättivät vastaesityksensä, joiden mukaan Suomen ei tule hyväksyä ehdotetun kaltaista pankkien kriisinratkaisujärjestelyä.  

Rahasto on tarkoitus perustaa siihen osallistuvien maiden valtiosopimuksella ja asiasta on tarkoitus päättää samanaikaisesti kriisinratkaisumekanismia koskevan asetuksen kanssa. Pankkien suora pääomittaminen Euroopan vakausmekanismi EVM:n kautta on käsittelyssä euroryhmän kokouksessa. 

Edellä mainittuihin asioihin sisältyy paljon avoimia kysymyksiä ja suomalaisten kannalta taloudellisten riskien määrä kasvaa.  Euroalueen yhteinen kriisinratkaisumekanismi on tarkoitus perustaa 10 vuoden kuluessa siten, että pankeilta peritään kansallisella tasolla maksuja, jotka vähitellen yhdistetään euromaiden yhteiseksi 55 miljardin euron pelastusrahastoksi. 

PS ei voi hyväksyä kriisinratkaisu- ja talletussuojarahaston yhteisvastuullisuutta. 
On ookoo, jos yhteisen kriisinratkaisumekanismi toteutetaan kansallisten kriisinratkaisumekanismien ja -rahastojen verkostona, mutta niitä ei pidä yhdistää! Jokaisella EU-maalla pitää olla oma pankkikriisien ratkaisumekanismi. Emme hyväksy myöskään vaatimusta, että Suomen rahastojen olisi annettava tarvittaessa lainaa muiden EU-maiden vastaaville rahastoille. Tämäkin on yhteisvastuullisuutta, jos mikä. 

Näiden kansallisten mekanismien minimitasosta tulee päättää EU-tasolla. Kriisinratkaisurahaston koko 55 miljardia on aivan liian pieni summa verrattuna euroalueen pankkisektorin kokoon, joka on noin 34 000 miljardia euroa. On päivänselvää, että jos pankkikriisi iskee, ei rahaston koko riitä.  Kun rahaston varat loppuvat, seuraavaksi käytetään hyvin todennäköisesti Euroopan vakausmekanismin rahoitusta. Siinä tapauksessa maksumiehinä ovat jälleen veronmaksajat. Siis ne jotka veroa maksavat… 

Olennainen kysymys on sijoittajavastuuta koskevien sääntöjen pysyvyys. Jos niitä muutetaan siten, että valtion vastuut merkittävästi kasvavat, sopimusosapuolella pyritään saamaan oikeus jäädyttää tai irtisanoa sopimus. Tämä ei paljon lämmitä. Sillä määräenemmistö voi päättää, että jos sijoittajan vastuu on liian tiukka ja että jos se uhkaa rahoitusmarkkinoiden vakautta, niin tällöin voitaisi sijoittajan vastuuta löysentää.  Joten jos samaan aikaan kansalliset kriisinratkaisurahastot on jo yhdistetty ja Suomi haluaisi irtisanoa sopimuksen, niin Suomessa kerätyt kansallisen rahaston varat jäävät sille tiellensä, muiden käytettäviksi… Eli käytännössä sopimuksesta ei juuri ulospääsyä ole.
 
Ja näsäviisaasti voisi todeta, että onko montaakaan Eu-sopimusta, jota ei olisi epäsuoraan tai välillisin keinoin jälkikäteen muutettu...?

Vapaaehtoisuutta ja lähimmäisenrakkautta on arvostettava!

Tämän viikon torstaina suullisella kyselytunnilla keskusteltiin vanhustenhoidosta ja omaishoidosta. Ministeri oli selvästi ärtynyt kun otimme asian esille ja vakuutti, että hallituksella on tilanne jo hallinnassa ja että näihin ongelmiin on jo tartuttu. Hyvä niin, mutta mitään väärää ei varmaankaan ole siinä, että tärkeä aihe nostetaan keskusteluun.

Itse haluan tuoda keskusteluun mukaan työikäiset omaishoitajat sekä paikallisyhdistysten ja vapaaehtoisten tärkeän työn. Kyselytunnilla en kuitenkaan saanut puheenvuoroa, että olisin päässyt näistä asioista ministeriltä kysymään.

Omaishoidosta puhutaan onneksi melko paljon, mutta keskustelusta unohtuu usein työikäiset omaishoitajat. Monet vanhemmat jäävät kotiin hoitamaan esimerkiksi vammaista lasta. Vuonna 2012 alle 17-vuotiaita omaishoidettavia lapsia oli lähes 6000.

Usein parhaassa työiässä oleva ihminen jättäytyy pois työelämästä, mutta omaishoidontuessa ei huomioida tuota ansionmenetystä. Perheessä saattaa olla myös muita lapsia, mutta myöskään tätä ei omaishoidontuessa huomioida. Tulisiko omaishoitoa kehittää siihen suuntaan, että myös nämä asiat huomioitaisiin, vaikka kohderyhmä onkin huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi eläkkeellä olevat omaishoitajat?

Kaikki mahdollinen tuki on näille perheille erittäin tärkeää. Omaishoitokeskustelussa pitää huomioida vammaiset sekä heidän tarvitsemansa palvelut, jotta ne saadaan helpommin - ilman jatkuvaa taistelua viranomaisten kanssa.

Vanhempien tai yksinhuoltajavanhemman jaksamisesta ei myöskään juuri puhuta. Torstain kyselytunnilla tämä näkökulma jälleen keskustelusta unohtui…

Lisäksi haluaisin nostaa yhdistysten tekemän työn siihen arvoon, joka niille kuuluu. Yhdistyksissä työ tehdään useimmiten vapaaehtoisvoimin, pienillä resursseilla. Myös ministeri korosti joissain vastauksissaan yhdistysten ja järjestöjen työtä. Välillä vaikuttaa kuitenkin siltä, että valtio liikaa luottaa tuohon yhdistysten tekemään vapaaehtoistyöhön ja ottaa sen itsestäänselvyytenä. Tukemalla yhdistyksiä taloudellisesti vielä vahvemmin, voitaisiin saada merkittäviä tuloksia aikaan.

Yhdistysten tekemän työn arvoa ei voida rahassa mitata. Monille omaishoitajille tilanne tulee eteen yllättäen.  Epävarmuus ja huoli hoidettavan ja myös muun perheen tulevaisuudesta on suuri. Mitä tapahtuu, mistä apua ja ennen kaikkea, mitä tehdä silloin kun omat voimavarat ehtyvät? Kun omaishoito päättyy, putoaa hoitaja usein tyhjän päälle taloudellisesti ja sosiaalinen verkostokin on saattanut jo kadota.

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n 70 paikallisyhdistystä tekevät työtä koko tämän ajan hyvin pienillä taloudellisilla resursseilla. Hallituksen ja yhteiskunnan taholta arvostusta pitäisi voida mitata myös rahassa, jotta tärkeä työ yhdistyksissä voi jatkua. Takuuvarmasti kaikki näille yhdistyksille annettu tuki tuo yhteiskunnalle enemmän säästöjä kuin menoja.

Ensi viikolla vieraakseni eduskuntaan saapuu noin 50 Päijät-Hämeen omaishoitajaa. Uskon, että vierailusta tulee molemmin puolin antoisa ja ainakin keskustelu ja vuoropuhelu omaishoidosta jatkuu. On tärkeää kuulla käytännön toimijoiden kokemuksia heidän arjestaan.

Viikonloppuna olemme eurovaaliehdokkaiden Erkki Havansi, Juha Väätäinen ja Mauno Vanhala kanssa Rantasalmella. Tulkaa juttelemaan!